Sähköposti:

sähköposti: kikkailua@luukku.com

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

MUISTA ELÄÄ!


Osallistuin (taas) käsityöaiheiseen haasteeseen. Idea yhden haastelahjan toteutuksesta tuli naisten illanvietossa. Sain lahjaksi ihanan keraamisen laatan, jossa luki MUISTA ELÄÄ. Laatta on työpöytäni päällä. Yritän tätä ohjetta muistaa vilkuilla etenkin silloin kun töissä tuntuu erityisen raskaalta.

Sain ystävältä toiveen, että tekisin keramiikassa hänellekin laatan. Hän haluisi saada laatan jossa lukee latinaksi sama lause.

Laatan (siis kahden laatan) lisäksi minun oli PAKKO tehdä purkki :D
Minkäs sitä itselleen voi... ;)

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Loma on ihmisen parasta aikaa :)

On aikaa vaikka päivittää blogia.
Olla lasten kanssa.
Nähdä ystäviä.
Viimeistellä keskeneräisiä projekteja.
Tai sitten vain ihan olla.
Ihanaa. Kertakaikkiaan ja ainoastaan aivan huippua!


Yksi vauvalahja lähti vihdoin postiin!

Sukat Novitan ihanaa tietokonevärjättyä keltaista ja niin keväistä :) Kokoa hyvin pieni. Paita onkin isompi n. kokoa 90cm, menee sitten vuoden päästä. Vauvat kun aina saavat niin pienenpieniä vaatteita ja ne jäävät niin nopeasti pieniksi. Kangas Mjukatygeriltä.



Eilen käytiin myös 4v. synttäreillä perheessä jonka uutta kotia emme olleet nähneetkään vielä. Lahjan lisäksi mukaan lähti onnea uuteen kotiin. Hyviä hetkiä omassa pesässä :)
Riepu on BlendBamboota ja virkattu vapaasti puolipylväitä ja nirkkoreunaa käyttäen.

Ja mun ihana koululainen, Neitokainen, on tehnyt koulussa pannunalusen. Kysyi vielä, halutaanko me se käyttöön?! Halutaanko?! Tottakai!!!

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Uusille vauvoille ja tuoreille vanhemmille

Alkuvuonna ystäväpiirissä on ollut monta iloista perheuutista. Vauvalahjoja olen tehnyt ja yksi on vielä keskenkin. Ihan hävettää ettei saa valmiiksi saakka, vain melkein.
Tässä niitä, jotka on valmiiksi saatettu:

Erään pienen neidon ja tuoreiden vanhempien paketti on tässä.
Metsolan keltaisesta SunRay-kankaasta peitto vauvalle. Toinen puoli ruskeaa fleeceä. Mukaan meni raidallinen neuletakki (kierrätetty) sekä Virkkukoukkusen vihkonen, jossa kannessa lukee "Ihanaa, ihanaa, ihanaa" :)

Nämä kestovaipat menivät työkaverille, jonka vauva vielä köllii masussa. Työkaveri matkaili puolisonsa kanssa Saksaan ja sain sieltä ihania kangastuliaisia, joista kiitokseksi lupasin tehdä pienen paketin vaippoja.

Koska muistan, että alkuun oli vaikea päättää mikä on hyvä ja toimiva vaippayhdistlemä niin päätin koota paketin jossa on vähän erilaiset sisävaipat ja vähän erilaiset kuorivaipat.
Hankin kirpparilta yhden Bumpy-kuoren pikkuruisessa koossa. Villahousuja neuloin ja aion vielä vähän laitella noita oransseja tulevan isukin makuun sopivaksi ;)

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Ruuhkavuodet...

...tahtovat viedä minut mukanaan. Ystävä paastoaa Pääsiäisen alla kiireestä. Minä en tänäkään vuonna ryhtynyt paastoamaan. Kiirepaasto on kyllä mietityttänyt. Tekisi minulle niin hyvää. Aina on kiire jonnekin, töihin, kotiin, harrastukisiin. Velvollisuuksia, mutta enimmäkseen kivoja juttuja. Silti kiirettömyys tekisi hyvää, varmaan enemmistölle meistä.

Yksi ruuhka on bloggaamattomat käsityöt. Niistä koitan olla ottamatta paineita ja pitämättä kiirettä. Kuitenkin huomaan, että silti nekin vaivaavat. Tässä ruuhkan purkua, ainakin osa 1.

Isoäidille Aloevera-ranteenlämmittimet. Tällä kertaa pyysi että olisivat vielä vähän pidemmät niin ylettyvät sorminiveliä lämmittämään. Neuloin myös peukulle vähän vartta samasta syystä.

Ja meidän vauveli.
Pikkusisko. On jo 4-vuotias.
Tällä hetkellä huudossa ovat Viiru ja Pesonen. Niinpä kakkuna oli tietenkin Viiru (alkup. Findus) omassa laatikossaan matkalla Pesosen ystäväksi ;)

Ja Viiru makoilee eikä istu kuten piti, koska sokerimassa teki tepposet ja kuivui liian nopeasti. Viiru ei siis ole jäänyt rekan alle vaikka sille hieman näyttääkin :D