Sähköposti:

sähköposti: kikkailua@luukku.com

maanantai 20. toukokuuta 2013

Kevätjuhlat

Varma lähestyvän kesän merkki on kyllä joka vuosi lasten kevätjuhlat. 

Tänä vuonna Pikkusiskon päiväkodilla oli hieman haikea tunnelma. Lapset hajaantuvat eri eskareihin. Meilläkin edessä eskari uudessa talossa, uusien kavereiden kanssa. Lisäksi ryhmän pitkäaikainen lastenhoitaja jää eläkkeelle ensi viikolla. Itse on tehty jo niin monena vuonna lahjukset, mutta nyt jotenkin oli silti pakko keksiä jotain omatekoista.
Niinpä paketteihin loikkasi korvikset:



 Kiitokset vielä ihanille Kivikon "tädeille", olette olleet meidän koko perheelle niin tärkeitä. Ihmisiä ihan oikeilla paikoillaan <3 span="">

Kevät on meillä muuutenkin varsinaista juhlien aikaa. Tällä kertaa paketteihin lähti ompeluksiakin. Kummitytölle synttärilahjaksi lepakkohihainen paita EK:n palalaarilöydöstä -neonraitaisesta trikoosta. Malli leikattu oman Neitokaisen vastaavasta kaupan puserosta, jolla myös hänelle paita tullut tehtyä. Kuulemma tarve myös olisi lyhythihaisille tai hihattomille yöpaidoille, joten tämä loppupala pääsi siihen.


Aiemmin kummipojalle tehty ninjago-paita oli myös pikkuveljensä mieleen ja hän toivoi samanlaista. Kesän edellä päätin kuitenkin tehdä lyhythihaisina, joten kummipoika sai myös sellaisen. 

Oikeaa vihreää kangasta vaan ei tahtonut löytyä! 
Eurokankaassa (ainakin Itäkeskuksen myymälässä) on selvästi panostettu asiakaspalveluun. Minulle lopulta kaivettiin tällaista neulosta. Toivon käyttäjiltä palautetta, miten säilyy käytössä ja miltä tuntuu päällä. Rumpukuivasuta kangas ei tietojen mukaan kestä...


1 kommentti:

Tintti - Valkoisia Haaveita kirjoitti...

ihana tuo ninjago paita! kyllä ois meidän pikkumies kade kun tuon näkisi.. :)