Sähköposti:

sähköposti: kikkailua@luukku.com

torstai 13. marraskuuta 2008

Huovutuskurssilla lapsen kanssa

Syksyllä ilmoittauduin innolla työväenopiston "lapsen kanssa"-kursseille. Eilen oli ensimmäinen kerta kun kokoonnuimme huovutuksen merkeissä. Ensimmäiset viisi minuuttia olimme molemmat innoissamme. Sommittelimme Tyttären toiveesta pinkin villan päälle perhos-kuvion.

Sitten työparini uuvahti. Käsi väsyi, tuli nälkä eikä oikein huvittanut. Kävi kurkkimassa verhon taakse, pöydän alle ja kyseli pöydän alta huudellen voitaisiinko jo lähteä kotiin.. Lopulta Tytteli keksi että haluaisi tehdä toisen, pienemmän työn. Tässä vaiheessa hinkutin itse sitä perhoshuopaa jo toista tuntia ja hikikarpalot lisääntyivät myös pinnan kiristyessä.

Lopulta suostuin ja annoin aloittaa toisen työn, jotta saisin sillä aikaa sen ensimmäisen valmiiksi ja pääsisimme kotiin. Mutta miten kävikään?? Tytön työ oli juuri sopivan ohut ja se huopui nopeasti. Tytteli jaksoi ihan itse sen huovuttaa ja innostui kovin. Tästä opin taas itse paljon, itsestäni ja lapsesta.


Perhoshuovan koko on n 30x30cm ja on aika paksu. En todellakaan tiedä mitä siitä teemme. Tyttelin huopa on n 15x15cm ja aikaa meni n 1,5 tuntia vähemmän ;)

2 kommenttia:

Iinu kirjoitti...

Heipparallaa!
Voitit arvonnassani...käyhän kurkkaamassa palkintosi;o)

wiliske kirjoitti...

Pisti hymyilyttämään :). Niinhän se menee, laatuaika lapsen kanssa. Ihanat huovat saitte aikaiseksi.