Sähköposti:

sähköposti: kikkailua@luukku.com

maanantai 27. joulukuuta 2010

Joulun lahjoja/ OSA 1

Perheen kesken oli mukava valmistella joulua. EI stressillä vaan ihan mukavissa tunnelmissa. Kaikki pakollinen oli karsittu pois.Myös joulukorttien askartelu ja lähettäminen. Oli mukavaa ja leppoisaa askarrella yhdessä. Kierrätys oli joulun teemana tänäkin vuonna, mahdollisimman paljon keksimme ekologisia ja kierrätettyjä lahjoja.

Tytöt ahkeroivat joulun alla tiskirättejä,joita annoimme "joulukortteina" niille joita ehdimme ennen joulua näkemään.

Lisäksi askartelimme tuttuja kierrätyspurkkeja. Tytöt maalasivat sipsipurkkeja ja Neitokainen leikkeli lehdestä kukkasten kuvia ja liimasi ne maalattuun purkkiin. Koristeeksi vielä kimalleliimaa ja lahja opettajalle oli siinä. Teki muuten itse myös helmikorin purkkiin sisälle helmistä, jotka ovat kehitysmaiden naisten siemenistä tekemiä helmiä (www.figulus.fi)


Tämä purkki on metallinen fetapurkki, jonka pelastin anopin keittiöstä jo alkuvuonna. Se maalattiin akryylimaalilla ja kylkeen skräppipaperin ihan teksti. Sisään karkkia ja tämä vietiin ystäväperheelle viemisiksi.



Veljen lapsille syntyi jälleen tänäkin jouluna vaatetta. Kummitytölle leppispaita koossa n. 116cm ja punaiset velourhousut, joiden kuvaa nyt en koneelta muka sitten löytänytkään. Toivottavasti paita kelpaa neidille, vaikka nykyinen inhokkiväri on kuulemma musta ja sitä tuossa jonkin verran on. Laskin sen varaan ettei ole ainoa väri... ;)

Ja sille pienemälle veljen lapselle, hassulle, ihanalle poikaselle pilvipaitaa, karavaanipaitaa ja fleecehousua. Oikeastaan olisin halunnut ommella ruskeat velourhousut, mutta... Ruskeaa velouria ei ollut mulla kaapissa eikä löytynyt Eurokankaastakaan (jossa on muuten tosi huono velourvalikoima) niin tein sitten siitä mitä oli. Eli fleeceä. Meidän Pikkusisko tosin sanoi kankaan nähtyään että haluaisi siitä itselleen pehmeät housut tietämättä mitä olin tekemässä. Ehkä ne ovat päällä kivan tuntuiset.

Kyllä ne lapset on sitten ihania. Näidenkin pikkuvaatteiden saaja, 2v. poikanen on sitä mieltä että hän on jo iso (jo koome vuotta) ja menee kohta kouluun ja on vaan niin ihana. Sain siltä suukonkin. Tai oikeastaan parikin, ihanan märkää ja moiskuvaa. :)

2 kommenttia:

Maikki kirjoitti...

Aivan ihania lahjoja kaikki! Ja muutenkin mukavia juttuja täällä blogissasi :)

Anonyymi kirjoitti...

Ja ystäväperhe kiittää kovasti sekä rätistä että purkista. Tuolla komeilevat molemmat.
Ja teitä oli tosi kiva nähdä!
terkuin, uä joululomalta.