Sähköposti:

sähköposti: kikkailua@luukku.com

lauantai 5. tammikuuta 2008

Tammikuun tuoreimmat -äidin ompelupäivä




Tänään oli ihana päivä! Lapset lähti Teemun kanssa mummulaan ja sain ommella monta tuntia rauhassa. No, aikaa meni toki tilan raivaukseen ja tavaroiden esille ottamiseen, mutta tulipa jotain valmistakin.

Unipussin kaavat sain Hannalta valmiiksi leikattuina kokoon 68-74. Ohje oli Suuri Käsityö-lehden numerossa 11-12/2005. Siinä olisi ollut hihatkin, mutta meillä käytetty näitä hihattomia, joten päätin nytkin tehdä sellaisen. ulkopinta on jotain "pörröistä" neulosta. Löytyi Matan Tekstiilistä Hämeentieltä. Sisäpuoli on Hilcon pallokuvioista trikoota.

Sisätäyttövaipat on tehty kaavalla jonka sain Satulta. Kankaat ja ihanat värilliset tarranauhat on tilattu Dream Nappystä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Heissan Kikka.
Hienosti kikkailtu. Onnea uudelle blogille ja bloginpitäjälle.
Tammiterkuin, Klemmari.