Sähköposti:

sähköposti: kikkailua@luukku.com

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Viimeinen villahousu?!!

Joo, lupaan jo. Nää on (ainakin tällä erää) vikat villahousut. En vaan voinut olla toteuttamatta näitä norsupökiä, kun kuvio tuli mieleeni sieni- ja omppupökiä tehdessäni. Vielä ois yksi koristekuvio mielessä, mutta ehkä sitten jossain muussa tuotteessa nähdään se.

Villahousuja meillä on jo aika monet ja kaiken lisäksi Pikkusisko on ollut ahkera pottailija. Yksikin sama vaippa oli kuivana vuorokauden, siis myös yön yli! Mutta kai mä pidän sillä näitä pöksyjä vaikka väkisin vaikka oppisikin kuivaksi ;))

Lankana on petroolinsininen alpakkalanka, joka tarttui mukaani Vihreästä Vyyhdistä viettäessäni luppoaikaa Hakaniemen hallissa. (Minä, luppoaika ja ostospaikat= huono yhdistelmä). Kaikesta huolimatta lakkoni jälkeen en ole lankaa hankkinut (vaikka uskokaa pois, että mieli on tehnyt!) Lakko alkoi järkytyksestä, jonka koin kun siivosin lankavarastojani. En tajunnut hamstranneeni ihana NIIN paljon lankaa... Pitäisi varmaan inventoida kangaskaapitkin ihan samasta syystä!

Varastot ovat sittemmin tyhjentyneet parhaalla tavalla eli tekemällä ja sainpa mutaman kerän tungettua wiliskeen mukaankin ;)

P.s. Nää oranssit Loft pökät olivat korjauksessa. Reisistä tuli turhan piukat, joten purin alaosaa ja jatkoin hieman. Näin sain lahkeensuista hieman suuremmat ja resorinkin tein vähän löysemmäksi. Näihin tekisi mieli huovuttaa vielä pikkuisen etanan kuva...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Suloiset villahousut!

Käytän värjäyksissäni Emo Tuotannon nestemäisiä reaktiivivärejä (+ suolaa ja etikkaa). Ovat todella riittoisia ja värejä voi sekoittaa keskenään. Sukkien vihreä on saatu keltaista ja sinistä varovasti sekoittamalla.

Anonyymi kirjoitti...

No mutta, eihän villahousuja voi olla liikaa... eihän voi, eihän? Ihanat norsupökät!