Sähköposti:

sähköposti: kikkailua@luukku.com

lauantai 16. marraskuuta 2013

Ruuhkan purkua..


Kuten sanoin, valmista on tullut jopa yli omien tarpeiden. Innostuin tekemään kokoja 86/92cm niin paljon ettei Pikkuveljen kaappiin niitä enää mahtunut, saati että olisi tarvittu. Niinpä osa valmiista lähti kahden ystävän kyläilyn päätteeksi heidän pienille miehilleen. Tässä kuitenkin nopsaan ennen uutta kotia otetut kuvat:



 Oranssit joustofroteepaita ja housut, joissa pikkuautot lasten Metsolan joustiksesta applikoituina. paidan kaava Ottobrestä, housujen kaava piirretty valmishousuista ja hieman isoneltu koosta 74/80cm. Keltaiset autohousut muokkailtu OB:n Summer Sea-housukaavasta. Pitkät resorit lahkeensuilla ja vyötäröllä lisäävät käyttöikää kivasti!


 Paitoja ja bodeja. Kankaat Eurokankaasta, Lasten Taikamaasta ja JNY:ltä vuosien takaa.




Walmet-joustofrotee on niin ikään Lasten Metsolasta. Huoh.
Metsolalla on kivoja kuoseja, mutta kankaiden laatu on ollut vaihtelevaa, samoin kuin asiakaspalvelunkin. En edes jaksa tässä sen enempää avautua enää aiemmista kokemuksista. Toki osa kokemuksista ollut (varsinkin alkuun) ihan positiivisiakin. 

Tässäkin Nostalgia-collectionin kankaassa oli muilla ompelijoilla ollut paljon ongelmia. Värit eivät pysyneet vaan levisivät kankaan vaaleisiin osiin. Laitoin asiakaspalveluun meiliä ja kysyin kannattaako kangasta kuitenkin kokeilla esipestä vai vaan palauttaa suoraan. En saanut ikinä vastausta viestiini. Jossain kuitenkin asiakkailleen olivat informoineet, että kyse olisi kankaan loppukäsittelystä ja väri ei sen vuoksi pidä. No, päätin että koska kangasta kovin olen halunnut niin kokeilen Dylon-väreille tarkoitettua värien kiinnistysainetta ja suolaa esipesuun. En tiedä johtuiko siitä vai mistä, mutta nämä on meillä pysyneet kivoina käyttökerroista ja pesuista huolimatta. Toki taloudellisesti tyhmää maksaa sikahintaa kankaasta ja päälle vielä kiinnitysaineet. 

Lopuksi vielä lahjoiksi menneet villasukat anopille Austermann Step-langasta...

 ...ja tämä laukku oli 30v synttärilahja työhuonekaverille, joka oli linkittänyt netissä näkemänsä kuvan. Neuloja voi laittaa kirjoneuletyönsä laukkuun ja langat tulevat noista rei'istä ilman että menevät solmuun keskenään puikoilla. Kankaana paksu canvas-kangas ja purjerenkaat, joita käytin aiemmin viime kesänä kun tein rattaisiin aurinkosuojan.
KAM-nepit vielä tuolla ylhäällä, jotta laukun saa kiinni.


1 kommentti:

Puputsi kirjoitti...

Hahaa, nyt vasta hokasin täälläkin sen kassin kuvan! Pitääkin joskus ottaa siitä kuva in action ja antaa myös sulle käyttöön. Idea on niin mainio!